Ekokampaamo

Luomo

Palvelussa meille on tärkeää kiireettömyys, aitous ja hyvä työnjälki.

Luomo on kestävän kehityksen periaattein toimiva viihtyisä ekokampaamo ja parturi Porin keskustassa. Luomossa arvostetaan luontoa ja ihmistä osana sitä. Sen vuoksi kaikki hiusten hoitoon ja värjäykseen käytettävät tuotteet tulevat luonnosta ja ovat luontoon hajoavia. Luonnollisten tuotteiden ansiosta kampaamoympäristö on miellyttävä ja turvallinen sekä asiakkaalle että kampaajalle.

Meillä asiakas otetaan aina huomioon kokonaisuutena. Hoidot ovat räätälöityjä ja kasvivärit sekoitetaan jokaiselle yksilöllisesti, valmiita värisekoituksia välttäen. Näin minimoidaan allergisten reaktioiden mahdollisuus ja huomioidaan herkimmätkin asiakkaat. Tuotehankinnoissa suosimme aina luomu- ja/tai lähituotantoa. Kaikki kosmetiikkatuotteet joita käytämme palveluissamme ja myymme asiakkaille kotiin, ovat sertifiointikriteerit täyttävää luonnonkosmetiikkaa.

Luomon sisustus on pääosin kierrätettyä. Periaatteenamme on, että uutta ostetaan vain silloin kuin käytettyä ei ole saatavilla. Tarvikkeet käytetään loppuun ja syntyvä jäte lajitellaan ja kierrätetään asianmukaisesti. Pyykinpesu-, siivous- ja puhdistusaineet ovat ekologisia.

Palvelussa meille on tärkeää kiireettömyys, aitous ja hyvä työnjälki. Asiakas voi meille tullessaan vaihtaa kengät villasukkiin ja kännykän kirjaan. Kun teemme rauhallisia hoitoja, ulko-ovi on lukittuna ja puhelin äänettömällä. Vaikutusajoilla tarjoamme luomulaatuista teetä tai yrttihauduketta. Säiden salliessa asiakas voi viettää vaikutusajan myös Luomon ihastuttavalla sisäpihalla.

Luomo on Suomen Koulutetut Ekokampaajat ry:n ja Suomen Ekoyrittäjät ry:n jäsenliike.

Tervetuloa juuri sellaisena kuin olet!

Ekokampaajasi

Moi, Olen Nitta ja valmistuin ekokampaajaksi Keudasta keväällä 2019. Parturi-kampaajan töitä olen tehnyt vuodesta 2008. Minulle tärkeitä arvoja ovat ekologisuus, luonnonmukaisuus sekä ihmis- ja eläinoikeudet. Arjessani suosin luomua ja kierrätystä sekä tuen mahdollisuuksieni mukaan eläinsuojelutyötä.

Lasten kanssa kotona ollessani ahdistuin ajatuksesta palata takaisin kampaamotyöhön synteettisten tuotteiden pariin. Mietin, että olisipa ihanaa tehdä työtä joka tarjoaisi ihmiselle kokonaisvaltaista hyvinvointia, kuormittamatta
luontoa. Pian olinkin jo mukana ekokampaajan täydennyskoulutuksessa, joka tarjosi minulle uudet, arvoihini sopivat työskentelytavat vanhaan ammattiini.

Koulutuksen myötä sain taas kipinän työhöni, jota voisin nyt tehdä hyvällä omatunnolla. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni tiesin myös selvästi mitä haluan tehdä. Halusin perustaa Poriin uuden, omannäköiseni ekokampaamon:
niin syntyi Luomo.

Parasta työssäni on kohtaamiset asiakkaiden kanssa. Nautin siitä, että saan korostaa ihmisen parhaita puolia luonnollisten kasvivärien ja helppohoitoisten leikkausten avulla. Olen täällä Sinua varten!

Nitta Sissala